Reposfääri-festareista onkin hujahtanut melkein huomaamatta aikaa jo toista viikkoa. Esittelimme festarin yhteydessä hankettamme ja erityisesti Reposaaren koulun oppilaiden kanssa tekemiämme kenttätöitä Reposaari-talossa pitämässämme näyttelyssä. Kävijälaskuriin saimme illan aikana raapustaa kävijöiden merkiksi kokonaista 222 viivaa. Kiitos teistä jokaiselle! Kävimme lukuisia mielenkiintoisia keskusteluja ja jaoimme tietoa kalliohakkauksista ja niiden tutkimuksesta. Erityisesti koululaisten tekemät, isoimmat frottaasi-tekniikalla toteutetut jäljennökset herättivät huomiota: ovatko hakkaukset todella näin upeita ja suuria! Useampi kävijä myös kertoi tehneensä itse jonkin hakkauksen Reposaaren kallioihin, saimme kuulla esimerkiksi Lalli-hakkaukseen ja sen tekemiseen liittyviä muistoja. Osalle kävijöistä taas kalliohakkaukset olivat tyystin vieras asia.
Reposfääri itsessään oli taas mukavan kotoisa ja leppoisa tapahtuma. Itse ehdin näyttelyyn liittyvien toimien lomassa vain pikaisesti piipahtaa rannassa, missä meininki vaikutti olevan varsin kohdillaan. Mieleeni on jäänyt myös myöhemmän illan tunnelmallinen hetki Reposaari-talon portailla kahvikuppi kourassa istuskellessani ja taukoa pidellessäni. Musiikkiesitys lavalla, kyläsaunassa käyneet höyryävät äijät yleisönään.
Kiitos Reposfääri näistä! Toivottavasti nähdään taas ensi kesänä!
Blogi on elellyt hieman hiljaiseloa, mutta kulissien takana on muiden kesätouhujen ja -tohinoiden ohella valmisteltu Hakkaukset kalliossa -näyttelyä. Näyttely on osa 10.8.2019 järjestettävän Reposfääri -festivaalin ohjelmaa ja se on avoinna 14-20 Reposaari-talossa (Kirkkokatu 20).
Yhteen jäljennöstyöhön oli tallennettu muiden hakkausten ohella kaunis lintu.
Hangon museon ystävät kirjoittivat meille ja ilmoittivat olevansa huolissaan Hangon edustalla olevan Hauensuolen kalliohakkausten huonosta kunnosta. Kallioon hakattu historia –hanke ja sen jäsenet olivat tietysti kiinnostuneita aiheessa. Olimme valmiita lähtemään ja näkemään omin silmin noiden kalliohakkausten tilan. Päätimme lähteä Hankoon, kun saimme sovittua museon ystävien Ilkka Linnakon ja Yki Sahlstedin kanssa kaikille sopivan ajankohdan. Päivä löytyi ja neljän hengen delegaatio lähti 17.7. kohti Hankoa. Hankkeen puolesta Hauensuoleen tutustuivat Sanna Saunaluoma ja Eeva Raike. Lisäksi matkalle lähtivät myös Riina Haanpää ja Laura Puolamäki, joiden ajatukset ja asiantuntijuus kulttuuriperinnöstä antoivat oman lisänsä keskusteluissa.
Hauensuolen kallioita. Kuva: Eeva Raike.
Hauensuoleen pääsimme Ykin veneellä Hangon itäsataman laiturista ja Ilkka tuli perinneveneellään toisaalta. Hauensuoli mykisti maisemallaan ja hienoilla hieman heikosti näkyvillä kalliohakkauksilla, joita oli satoja saarien rantakallioilla. Käynti paikalla oli valaiseva ja mahdollisesti se poikii tulevaisuudessa yhteistyömahdollisuuksia.
Laura ja Sanna veneessä. Kuva: Eeva Raike.Hangon Hauensuolen maisemaa. Kuva: Eeva Raike.
Käykää ihmiset Hauensuolella ja nähkää tämä historiallinen satamapaikka ja kallioon hakattu ”vieraskirja” omin silmin. Lisäksi kannattaa muistaa, että tämä kohde on muinaisjäännöskohde, joten omien hakkausten tekeminen ei ole sallittua.
Eurajoen Nirvon saaren kalliohakkauksista Metsähallituksen väki sai tietoa kesällä vuonna 2016, kun saareen suunniteltiin retkisatamaa kuunari Ihanalle. Tällöin yhteyttä otti Uudestakaupungista Mika Salko. Hän oli äitinsä kanssa löytänyt sattumalta saarelta kalliohakkauksia joskus 1970-luvulla, kun auringon laskiessa kallion pintaan ilmaantui näkyviin säännöllisen muotoisia kuvioita. He kävivät paikalla uudestaan, mukana juuriharja sekä keltaista taululiitua. Muutaman tunnin uurastuksen jälkeen he saivat näkyviin hienoa kirjoitusta, joissa monessa oli myös vuosiluku.
Tero Hyvärinen, Sanna Saunaluoma ja Riina Haanpää matkalla Nirvoon.Anssi Riihiaho ja pikkuretkeläiset.Nirvon kallio veneestä käsin.
Seuraavan kerran paikalla käytiin dokumentoimassa kalliohakkauksia Kallioon hakattu historia – hankkeen voimin 5.6.2019. Salokankaan Tommin kalastajapaatilla pääsimme kauniissa säässä Nirvoon, jossa Sanna Saunaluoma valokuvasi kallion kohdan, jossa hyvin huonosti näkyvät kalliohakkaukset ovat. Lisäksi mukana oli Metsähallituksen kenttäpäällikkö Anssi Riihiaho pikkuretkeläisten kanssa, Turun yliopistosta Tero Hyvärinen äänittämässä merimaisemaa ja Eeva Raike sekä Riina Haanpää henkisinä tukina.
Sanna Saunaluoma kuvaamassa kalliohakkauksia. Rantamaisemaa toisesta suunnasta.
Alustavat tuloksen näyttävät hyvältä mutta niistä sitten myöhemmin, kun kesä vaihtuu syksyksi.
Heikki, Pekka ja Haksu rantakallioilla. Sanna äänitystyössä.
Tämä torstai oli omasta mielestäni Takarannalla vietetyistä päivistä ehkäpä mielenkiintoisin. Koululaisten riehakkuus ja merituulessa lepattavat piirustuspaperit vaihtuivat seesteiseen tapaamiseen Rantaparlamentin Heikki Loimupalon, Pekka Tuomisen, Jorma Holmin ja Haakon ”Haksu” Uddfolkin kanssa.
Tämän päivän ja heidän kertomustensa kuulemisen jälkeen Takaranta sai mielessäni paikkana aivan toisenlaista syvyyttä ja katson sitä hieman toisin silmin. Hämmästelen myös sitä, kuinka moninaisia merkityksiä sama paikka voikaan saada.
Heikki, Haksu, Jorma ja Pekka kertovat hakkauksista. Taustalla Eeva antaa haastattelua Yle Porille.Yksi tänään uusia merkityksiä kertomusten myötä saaneista kalliohakkauksista.
Rantaparlamentin miesten puheissa Takaranta oli yhtäältä lapsuusajan huolettomien kesäpäivien viettopaikka: kallioilta liu’uttiin veteen ja meressä uitiin. Tulipa puheeksi sekin, kuinka joku oli uinut Takarannalta Kaijankarille saakka. Samantyyppisiä merkityksiä Takaranta sai keskiviikkona tekemissämme Reposaaren koulun oppilaiden haastatteluissa. Lapset kertoivat esimerkiksi koirien ulkoiluttamisesta, seikkailusta kallioilla, retkistä vanhempien kanssa ja Takarannan kallioiden kupeessa uimisesta.
Vapaa-ajan vieton ohella Takarannan kalliohakkauksia koskevissa Rantaparlamentin miesten kertomuksissa korostui toisaalta myös paikan poliittinen luonne. Eritoten puheenaiheina olivat vuoden 1918 tapahtumat ja kalliohakkauksia tehneiden henkilöiden raskaatkin elämänvaiheet kuten hiljaiset ajat sahalla, vankileirit, merille lähteminen, lesket ja isättömiksi jääneet lapset. Tuo sadan vuoden takainen aika tuntui samalla tulevan hyvinkin lähelle omaa aikaamme kallioon hakattujen konkreettisten jälkien, ihmisten nimien ja heitä koskevien kertomusten myötä. Toisaalta miesten kertomukset saivat pohtimaan sitä, kuinka monella tavalla asiat olivat tuolloin toisin.
Takarannasta puhuttiin Heikin, Pekan, Jorman ja Haksun kertomuksissa korostetusti sahalaisten paikkana. Näen tämän liittyvän Reposaaren alueiden eriytyneisyyteen vielä Rantaparlamentin miesten lapsuudessa. Haminalaiset ja länteläiset saattoivat esimerkiksi lasten keskinäisissä kahinoissa saada kiviä nakkelevat sahalaislapset peräänsä. Samassa yhteydessä tulivat puheeksi Haminan alueella sijainneet Lontoon kalliot ja niihin tehdyt hakkaukset.
Haksu näytti meille tekemänsä kalliohakkauksen, jossa on kuvattuna laiva ja hänen nimensä. Pekan tekemästä kalliohakkauksesta blogissa aiemmin.Piipahdimme nopeasti myös Aallonmurtajan viereisillä kallioilla.
Moni Takarannan hakkauksista sai tänään Heikin, Pekan, Jorman ja Haksun kertomusten myötä uusia merkityksiä. Toivottavasti pystymme Reposfääri-festivaalin yhteyteen sijoittuvassa näyttelyssämme välittämään eteenpäin edes pienen sirpaleen tänään kuulemastamme Takarannan kalliohakkauksia ja niiden tekijöitä koskevasta muistitiedosta!
Heti ensimmäisenä kenttäpäivänä, torstaina 16.5., saimme vieraaksemme Pekka Tuomisen. Hän on syntyperäinen reposaarelainen ja on keskikoulua käydessään tehnyt hakkauksen Takarannalle.
Pekka korjaili omaa hakkaustaan ja saimme samalla kuulla, kuinka ja minkälaisilla välineillä hakkauksia on aikoinaan kallioon tehty. Alkuperäiset meisselit olivat hänen kertomansa mukaan isokokoisia sepän takomia ja terottamia meisseleitä. Omaan hakkaukseensa hän on ikuistanut oman nimensä kokonaisuudessaan sekä hakkauksen tekovuoden.
Pekalla oli valtavasti tietoa eri hakkauksista, niiden tekijöistä ja heidän elämänvaiheistaan ja hän kiertelikin kanssamme Takarannalla pitkän tovin kertoen eri hakkauksista ja niiden taustoista.
Kalliohakkausten dokumentointityöt jatkuivat maanantaina aamupäivällä jo tutuiksi käyneitä toimia tehden eli koululaisia opastaen, piirustus- sekä kalkkeeripaperia oppilaille jakaen. Tällä kertaa Reposaaren koulun 4-luokkalaiset olivat kanssamme jäljentämässä hakkauksia ja työ sujui taas sangen sukkelaan. Oppilaat saivat jälleen itse valita, mitä hakkauksia he halusivat jäljentää. Aluksi vaikutti siltä, että mieluisan hakkauksen löytäminen oli hiukan hankalaa. Sitten yksi löysi kalliosta omat nimikirjaimensa ja toinen erikoistui erilaisten ristien hiertämiseen paperille. Lopulta jäljennöksiä syntyi rivakkaa tahtia noin kolmisenkymmentä.
Käärmettä esittävä hakkaus työn alla.Laivoja esittävästä frottaasista tuli aika upea!
Päivän jälkipuoliskolla Sanna ja Eeva valokuvasivat hakkauksia. Arttu Liimatainen Muuritutkimus Oy:stä kävi tekemässä GPS-mittauksia, jotta kuvat saadaan myöhemmin käsittelyn jälkeen sidottua myös kartalle.
Tänään oli kenttäpäivä mitä upeimmasta päästä: jos eilen vielä hetkittäin joutui haikailemaan sormikkaiden perään, tänään puolestaan saattoi auringon paahtaessa Takarannan kallioita kuoria takkia ja fleecepusakkaa pois hiostamasta.
Lisäksi tänään saimme työtovereiksemme Reposaaren koulun 1.-3. luokan oppilaita, jotka kuuntelivat ja noudattivat saatuja ohjeita tarkasti ja olivat lisäksi valtavan innokkaita ja nopeita työssään. Seuraava jäljennettävä hakkaus löytyi yhdessä hujauksessa, paperiarkkeja siis miltei jonotettiin ja kalkeeripapereita kului ahkerissa käsissä kiivasta tahtia.
Ensimmäiset jäljennökset tehtynä: ”Mitä mä voisin tehdä nyt seuraavaksi?”Oppilaita työn touhussa.
Tämänpäiväisen kaltaista on yhteisöllinen arkeologia parhaimmillaan myös hankkeen työntekijöiden kannalta: mukavat työskentelyolosuhteet kelin puolesta, innokkaat osallistujat, toki myös asiaankuuluvaa pientä sählinkiä ja säätöä, improvisointia…
Kallio hakkauksineen peittyi nopeasti paperiarkkien alle.Valmista tuli. Nyt koululle syömään!
…ja lopulta mukana olleiden reppuselkäisten pikkukoululaisten kirmatessa takaisin kohti opinahjoaan huomaa innostuneen puheenpulputuksen kuin vaivihkaa tarttuneen ja voidaan yhdessä todeta, että tämähän meni kyllä todella kivasti!
Nelijalkaiset assistentitkin pääsivät nuuhkimaan meri-ilmaa…
Kallioon hakattu historia 